Pyhä Henki on puhunut loppuvuodesta 2008 voimakkaasti kansallisen muutoksen ajasta. Hän on osoittanut Daavidin voittoa Goljatista voittona koko kansaa uhanneesta vihollisesta. Goljat edusti filistealaisia, jotka olivat asettuneet Israelin vastaan, niin että molemmat olivat olleet taisteluasemissa toisiaan vastaan jo jonkin aikaa. Kuitenkaan eivät israelilaiset olleet voittaneet filistealaisia, vaikka Herra Jumala olikin heidän kanssaan. Goljatin, viholliskansan voimakkaimman miehen, “kansallisen vihollisruhtinaan”, voittamiseen tarvittiin Daavid ja hänen viisi kiveään! Daavid paimenlaukkuineen edustaa Herraa Jeesusta, Paimentamme ja viisi kiveä hänen taskussaan viittä palveluvirkaa!
I Sam. 17: 40 kertoo Daavidista: “Ja hän otti sauvansa käteensä, valitsi purosta viisi sileätä kiveä, pani ne paimenlaukkuunsa, joka hänellä oli linkokivisäilönä, otti sen käteensä ja meni filistealaista vastaan” Tässä tulee voimakkaasti esiin Jeesuksen Itsensä nouseminen vihollista vastaan, kun Hänelle annetaan tilaa seurakunnan keskellä! Jakeessa 49 kerrotaan edelleen: “Ja Daavid pisti kätensä reppuunsa ja otti sieltä kiven, linkosi ja satutti sen filistealaista otsaan, niin että kivi upposi hänen otsaansa, ja hän kaatui maahan kasvoillensa.”
Täytyy olla syy siihen, että Raamattu mainitsee erikseen, että Daavid otti juuri viisi kiveä purosta. Pyhä Henki vahvistaa tässä, että tarvitaan kaikkia niitä viittä palveluvirkaa, jotka Jumala on seurakunnalle antanut, ennen kuin seurakunta voi voittaa kansallisen vihollisruhtinaan maassaan Tarvitaan myös profeetan ja apostolin palveluvirka ja voitelu kansallisen muutokseen ja vapautuksen saamiseen vihollisesta.
Syksyllä 2008 näimme (Caro Honkanen) myös näyn, jossa 5 ratsua ratsasti läpi Suomen. Ratsu unissa ja näyissä tarkoittaa useimmiten Jumalan kutsua. Jumalan asettamat 5 palveluvirkaa tulevat nousemaan Suomessa ja vaikuttamaan läpi koko maamme.
Apostolis-Profeetallinen palvelutehtävä, joka valmistaa Kristuksen ruumista palveluksen työhön sekä Elian hengessä tasoittaa tietä Herralle saapua kuninkaana seurakuntaan, kaupunkeihin ja kansoihin.
Kansallisen muutoksen aika