Kulttuurikeskus Cruselli, kokoustila Nervander. Klo 15.00 Esirukous kaupungin puolesta
klo 17.30 Uskovien valmistaminenevankeliumin työhön.
Uskon, että Herra kutsuu näihin maamme kaupungeissa pidettäviin opetuskokouksiin eri seurakunnista juuri niitä uskovia, joita Hän on kutsunut sytyttämään ja levittämään tuliaan kyseisellä paikkakunnalla. Niin tapahtui aivan selvästi myös Uudessakaupungissa lauantaina 27.2., jolloin opetimme esirukouksesta kaupungin puolesta sekä hengellisestä sodankäynnistä ja yhteisestä rukouksesta. Paikalle oli tullut joukko innostuneita ja Jumalalle erottautuneita sisaria ja veljiä, jotka herkeämättä kuuntelivat opetusta mm. paikkakunnasta tehtävästä hengellisestä kartoituksesta, strategisesta rukouksesta, läpimurtorukouksesta, esi-isien syntien anteeksipyytämisestä, vihollisen linnoitusten kukistamisesta omalla paikkakunnalla sekä Jumalan suunnitelman löytämisestä omalle elämälle ja Herran antamilla leivisköillä asioimisesta. Näin näky esirukoustyöstä voi levitä Pyhän Hengen sytyttämänä koko kaupunkiin.
Päivi Heikkilä opettamassa
Pyhä Henki haastoi meitä sekä kaikkia Suomen uskovia kokonaisvaltaisempaan antautumiseen kehoittaen repimään sydämemme esinahka ylhäältä alas asti rikki, kuten Hän rikkoi esiripun ylhäältä alas asti antaessaan Poikansa kuolemaan kaikkien ihmisten edestä. Tuolloin Hän antoi sydämensä kokonaan maailman pelastumiseksi rakkautensa tähden. Nyt Hän pyytää meitä antamaan samoin sydämemme Hänelle palvelemaan Hänen tarkoituksiaan ja suunnitelmiaan elämässämme. Pyhä Henki muistutti Joosuasta, kun hän lähti valloittamaan luvattua maata; hän vei ensin israelilaiset Gilgaliin ympärileikattaviksi. Gilgal, tuo kivun paikka oli myöhemminkin israelilaisilla leiripaikkana, kun lähtivät valloittamaan uusia kaupunkeja. Jumala muistutti näin, että meidänkin tulee aina palata sydämemme ympärileikkauksen paikkaan raivaamaan uudispeltoa ja kääntämään sydämemme maata Hänelle pehmeäksi ja sopivaksi.
Rukouspalvelussa Jumalan voima vaikutti Pyhän Hengen voitelun ja armolahjojen kautta väkevästi valmistaen uskovia Herran palveluun kutakin omassa kutsussaan ja Jumalan antamissa tehtävissä.
Tämän artikkelin aihe on Raportit. Aseta kirjanmerkki kestolinkki.Kommentit ja paluuviitteet ovat poissa käytöstä.
Apostolis-Profeetallinen palvelutehtävä, joka valmistaa Kristuksen ruumista palveluksen työhön sekä Elian hengessä tasoittaa tietä Herralle saapua kuninkaana seurakuntaan, kaupunkeihin ja kansoihin.
27.2.2010 Uusikaupunki Herralle!
Kulttuurikeskus Cruselli, kokoustila Nervander.
Klo 15.00 Esirukous kaupungin puolesta
klo 17.30 Uskovien valmistaminen evankeliumin työhön.