Saimme jälleen kokea Jumalan kutsua esirukoukseen maamme paikkakuntien puolesta SALOSSA 6.3., kun
PÄIVI HEIKKILÄ opetti aiheesta ESIRUKOUS KAUPUNGIN PUOLESTA. Opetusta oli saapunut kuuntelemaan suuri joukko kaupungin kristittyjä eri seurakunnista. Jumala on haastamassa uskovia joka puolella totiseen taisteluun pimeyden valtoja vastaan, Hän rohkaisee meitä nousemaan Nimessään vastustamaan sielunvihollista ja käyttämään niitä hengellisiä sota-aseita, jotka meille on annettu; rukous, ylistys, Jeesuksen Nimi, Jumalan Sana, rakkaus, usko jne. Raamattu lupaa, että nämä aseet ovat voimalliset sortamaan alas synnin ja valheen linnoituksia.
Maassamme on jo lokakuusta 2008 asti ollut rukousryhmä joka paikkakunnalla esirukoilemassa paikkakuntansa puolesta ja Salossakin rukoillaan kaupungin puolesta. Salon esirukoukselle asettaa lisähaasteita kymmenen kunnan yhteenliittymä viime vuonna. Esim. hengellisen kartoituksen osalta joudutaan tutkimaan kymmenen eri kunnan historiaa. Jumala kuitenkin on kutsumassa useitakin rukousryhmiä esirukoukseen ja käsittelemään myös menneisyyttä esirukouksen, mm. anteeksipyynnön kannalta. Usein kaupungin esirukousstrategia käsittää rukousryhmien lisäksi seurakuntien yhteisen rukouskokouksen esim. kerran kuukaudessa, jolloin kaikki kristityt paimentensa kanssa tulevat yhteen rukoilemaan kaupungin puolesta.
Caro Honkanen johti ylistystä ja saimme jälleen kuulla Pyhän Hengen antaman uuden laulun kokoontumisessamme. Jokaiseen kaupunkiin, jossa olemme käyneet opettamassa esirukouksesta paikkakunnan puolesta, Herra on antanut uuden ylistyslaulun. Salossa Herra kehoitti tulemaan lähelle Itseään ja luottamaan Häneen.
Rukouspalvelussa Pyhä Henki näytti useille kutsua ja leivisköitä, jotka Hän on heille antanut ja vapautti pelosta ja arkuudesta rohkeasti käyttämään lahjojaan Herran kutsussa.
Uskomme, että Jumalan tulet saivat lisäsytykettä Salossa ja että uskovat siellä ryhtyvät enenevässä määrin ajatuksista ja sanoista tekoihin Jumalan valtakunnan ja voiman ilmenemiseksi kaupungissa!
Tämän artikkelin aihe on Raportit. Aseta kirjanmerkki kestolinkki.Kommentit ja paluuviitteet ovat poissa käytöstä.
Apostolis-Profeetallinen palvelutehtävä, joka valmistaa Kristuksen ruumista palveluksen työhön sekä Elian hengessä tasoittaa tietä Herralle saapua kuninkaana seurakuntaan, kaupunkeihin ja kansoihin.
SALO HERRALLE! La 6.3.