Hän on puhunut KRISTUKSEN RUUMIIN RAKENTAMISESTA. Ap. 3:21 sanoo ”Taivaan piti omistaman hänet niihin aikoihin asti, jolloin kaikki jälleen kohdallensa asetetaan, mistä Jumala on ikiajoista saakka puhunut pyhäin profeettainsa suun kautta”
Mikä kaikki asetetaan kohdallensa? Jumalan rakennus, temppeli, seurakunta, Kristuksen ruumis. Kaikki se, mikä pysyy. Maailma ei valitettavasti asetu kohdallensa tottelemattomuuden takia, vaan ihmiset tulevat edelleen harjoittamaan syntiä, kuten Nooankin aikana, myös Jumalan Pojan saapumisen aikana.
Mitä tarkoittaa asettaa kohdallensa? Asettaa Jumalan tahdon mukaisuuteen; niin kuin Hänen tahtonsa on taivaassa, että myös niin olisi maan päällä. Siis Jumalan temppeli valmistuu sellaiseksi, kuin Jumala on suunnitellut taivaassa. Tiedämme, kuinka tarkkaan Hän antoi ohjeet ilmestysmajan rakentamisesta Moosekselle, yhtä tarkkaan rakennetaan elävä temppeli, Kristuksen ruumis.
Nyt on aika, jolloin Jumala kokoaa Kristuksen ruumiin Pään alaisuuteen ja tuo siihen taivaallisen järjestyksen, niin että siitä tulee ehjä ja jokainen elävä kivi on omalla paikallaan. Myös ne viisi palveluvirkaa, jotka Herra on antanut seurakunnalle lahjaksi, otetaan vastaan ja he valmistavat ruumiin valmiiksi palveluksen työhön (Ef. 4:11-12).
Herra haluaa jokaisen ruumiinsa jäsenen toimivan täysivaltaisesti omalla paikallaan ja asioivan niillä leivisköillä ja armolahjoilla, jotka Hän on antanut. Herra katsoo vähäisimmänkin puoleen, sillä Hänen ruumiinsa on pyhä sen jokaiselta osalta ja nyt on tullut aika nähdä seurakunta todella Herran Jeesuksen elävänä ruumiina, jonka Pää Hän on. Olemme palvelemassa Herra Jeesusta Kristusta, emme omia ideoitamme tai päämääriämme. Herra on Pää ja Hänellä on tarkoitus jokaiselle ruumiinsa jäsenelle. Meidän on nähtävä kokonaisuus ja ymmärrettävä aika. Nyt Kristuksen ruumista asetetaan kohdalleen ja meidän on hyväksyttävä Herran antamat paimenet, opettajat, evankelistat, profeetat ja apostolit ja näiden on suostuttava keskinäisessä nöyryydessä palvelemaan ruumista, valmistaen se valmiiksi palveluksen työhön: julistamaan evankeliumia, parantamaan sairaita ja ajamaan ulos riivaajia jne.
Meidän on nostettava silmämme itsestämme ja ystävistämme näkemään koko Kristuksen ruumis ja tajuamaan, että olemme yhtä.
Uskon, että edessämme ovat myrskyisät ajat, kun Herran ruumis kootaan morsiusseurakunnaksi ja ne, jotka elävän Jumalan sijasta palvelevat muotomenoja ja ihmistraditioita erkanevat elävästä yhteydestä luopuneeksi porttokirkoksi. Morsiusseurakunta valmistetaan keskinäiseen rakkauteen ja voimallisiin tekoihin viimeistä suurta sadonkorjuuta varten. Meidät lähetetään Ilm.6:2 mukaan valkoisella hevosella voittajina ja voittoja saamaan. Tämä on ensimmäinen sinetti, jonka Karitsa avaa, ennen Jumalan vihan sinettejä. Ps. 45:4-6 kertoo tästä voittoisasta morsiamesta, joka nousee sotavaunuihin totuuden, nöyryyden ja vanhurskauden puolesta! Herran pelko tulee jälleen seurakuntaan ja maailma on näkevä ennen loppuaan Jumalan voiman ja pyhyyden seurakunnassa.
Hiekkalaatikkoleikkien aika on Suomenkin seurakuntaruumiissa ohi ja olemme siirtymässä, halusimmepa tai emme, Herran kiivaus on pitävä siitä huolen, Hänen äänensä kuulemiseen ja Hänen tahtonsa tekemiseen! Olemme saaneet tämän kesän myrskyissä vähän esimakua siitä, mitä tuleman pitää; myrsky puhaltaa siellä, missä tahtoo ja koettelee juuret ja perustukset. Herra sanoo, ”päättäkää jo itsestänne, mikä oikeaa on!” Meidän tulee tutkia itsemme, ajatuksemme, asenteemme ja toimintamme; ketä palvelemme? Ketä kuuntelemme? Kenen tahtoa toteutamme?
Tämän artikkelin aihe on Uutiskirje. Aseta kirjanmerkki kestolinkki.Kommentit ja paluuviitteet ovat poissa käytöstä.
Apostolis-Profeetallinen palvelutehtävä, joka valmistaa Kristuksen ruumista palveluksen työhön sekä Elian hengessä tasoittaa tietä Herralle saapua kuninkaana seurakuntaan, kaupunkeihin ja kansoihin.
UUTISKIRJE lokakuu 2010
Mitä Herra on puhunut viime aikoina?