Pastori Glenn A. Fosterin (Sweetwater Church of Valley, USA) vuonna 1985
saama profetia East Coast Praise and Unity – konferenssissa USA:ssa
tilanteessa, jossa hän astui puhujanpaikalle jakamaan valmistamaansa puhetta.
Silloin hän näki Herran Jeesuksen vierellään ja saarnan sijaan tuli tämä
voimakas profetia. Julkaistu End Time Handmaidens –uutiskirjeessä v. 1986.
Kutsu on lähtenyt liikkeelle läpi maan ja se on kuultu ihmisten sydänten
salaisissa kammioissa: ”Tule palvomaan Minua. Tule temppeliini ylistäen.
Astu portteihini kiittäen. Tulkaa, kaikki kansat ja siunatkaa Herraa yhdessä.”
Olet kuullut tämän kutsun tulla ja ylistää, mutta se ei ole todella vaikuttanut,
niin kuin sen olisi pitänyt. Sillä toiset äänet ovat nousseet sen yläpuolelle,
kovaa ja selkeästi, ja ne on kuultu kaikkialla: ”Menkää saarnaamaan. Menkää
opettamaan. Ryhtykää lähetyssaarnaajiksi.” Ja erityisesti on kutsu ”Menkää
evankelioimaan” kuultu kaikkialla seurakunnissanne.
Mutta suurempi kutsu on tulossa sukupolvellenne: ”Tulkaa ja ylistäkää.
Tulkaa ja palvokaa. Tulkaa ja tuntekaa Herra teidän Jumalanne.”Sillä monet
ovat menneet ja saarnanneet, mutta he eivät olleet ylistäjiä ja palvojia.
Ja monet ovat menneet opettamaan, mutta heitä ei nähty ylistämässä
valtaistuimen edessä. Monet ovat menneet lähetyssaarnaajiksi, mutta heillä
ei ollut ylistyksen vaippaa, eivätkä he olleet todellisia palvojia. Ja kun he saarnasivat ja opettivat, mitä he tiesivät, he eivät
tuoneet minun voimaani täydessä ilmestyksen kirkkaudessa maan kansojen ylle.
Ja nyt te harvoin kuulette Henkeni sanovan ”Kuka menee julistamaan? Kuka
menee opettamaan?” Kuulette Hänen sanovan ”Kuka tulee ja ylistää?” Mutta
ettekö tiedä, että jokainen, joka tulee ja ylistää, myös menee ja julistaa?
Ettekö tiedä, että jokainen, joka tulee paikalle, jossa hän huutaa ”Pyhä, pyhä,
pyhä” myös kuulee äänen, joka sanoo ”Kuka menee puolestani?”
Suuri muutos on tapahtumassa seurakunnissanne, eivätkä monet ymmärrä
sitä. Ja jotkut, jotka ovat vaeltaneet kanssani monet vuodet valittavat sitä ja
löytävät siinä vikaa. Mutta Hän, joka istuu valtaistuimella ja asuu kerubien
keskellä, on antanut käskyn: ”Kutsukaa ylistäjät. Tulkoot he pyhään paikkaan
ja katselkoot kasvojani: nähkööt he, että olen se, joka oli kuollut, mutta joka
elän iankaikkisesti. “Sitten he menevät ja julistavat. Mutta heidän julistuksensa
ei ole niinkään heidän saarnojaan, sillä monet saarnat tuhoavat ennemmin kuin
rakentavat. Monet saarnat sitovat ennemmin kuin vapauttavat.
Minä kutsun esiin uuden voiteluni aallon tulemaan kansani ylle näinä päivinä En ole niin kiinnostunut teidän saarnoistanne tai julistuksestanne
kuin siitä, että ilmoitatte Jumalan Karitsan maailmalle. Sillä vain ne, jotka
näkevät Hänet, voivat Hänet ilmoittaa. Ja ne, jotka ylistävät ja palvovat
Häntä jatkuvasti Hänen valtaistuimensa edessä päivin ja öin näkevät ja katsovat Häntä. He ovat kutsuneet kansoja:
”Tulkaa ja palvokaa Häntä, joka valtaistuimella istuu”.
Olette tulleet koolle kuulemaan opetuksia, olette tulleet koolle kuulemaan
ohjeita, saamaan innostusta ja voitelua. Mutta pääasia, jonka takia olen
kutsumassa omiani koolle tänä aikana, on ylistää Minua. Ylistys ei ole
valmistautumista saarnan aloitukseen.
Jotkut teistä olette mieltyneet saarnoihin, opetuksiin ja ohjeisiin, mutta ette
pane käytäntöön sitä, minkä jo tiedätte. Siksi kutsun teitä ylistämään Minua,
ja ylistämään Minua, ja ylistämään Minua. Tulevina päivinä monet
kokouksistanne tulevat olemaan yhdeksänkymmentäprosenttisesti ylistystä
ja kymmenen prosenttia muita asioita.
Ihmisen ohjelmien loppu
Se päivä on nyt yllänne, kansani, jolloin seurakuntia ei enää voida rakentaa
ohjelmille. Jo nyt ohjelmanne ovat pettäneet teidät. Rasitatte aivojanne,
väsytätte ruumiinne ja pitkästytätte seurakuntanne yrittäessänne edistää
palvelutehtäväänne. Mutta teidän kutsunne ei ole tulla yhteen
toteuttamaan ohjelmianne, vaan tulla yhdessä Herran huoneeseen
uhraamaan ilon, kiitoksen ja ylistyksen uhreja.Siksi kutsun teitä
tänä aikana nousemaan Siionille – nouskaa ja palvokaa Herraa teidän
Jumalaanne. Se on Jeesus valtaistuimella, jota te etsitte; ette löydä Häntä
ihmisten ohjelmista ja systeemeistä. Löydätte Hänet palvontamenoissa,
jotka olen antanut teille Kirjoituksissa. Repäiskää verho kasvoiltanne,
kansani; pudotkoot suomut silmiltänne; kuulkoot kuurot korvat; väistyköön
lihallisuus. Haudattakoon systeemi joka nyt on täynnä kuolleiden ruumiiden
hajua.Tulkoon Pyhän Hengen vuodatus jälleen. Tämä on Hänen huutonsa
joka istuu valtaistuimella: Vuodatettakoon Henki jälleen… jälleen… jälleen
Vuodatettakoon Henki yhä enenevässä määrin, kunnes ei ole enää tilaa
ihmisen systeemille.
Uuden liikehdinnän alku
Tämä on uuden Jumalan Hengen liikehdinnän alku maan päällä, eikä kukaan
laita uutta viiniä vanhoihin leileihin. Teidän täytyy uudistua, kansani: olette
menneet niin pitkälle kuin pääsette laatimienne ohjelmien kanssa. Teidän
täytyy nyt hahmotella uudelleen palvelutehtävänne niin, että se on laadittu
Minun Sanani mukaan. Siksi Minä olen alkanut vuodattaa profetian henkeä
maan päälle. Niin kuin profeetta Jooel sanoo: Viimeisinä aikoina tapahtuu,
että Minä vuodatan Henkeni kaiken lihan ylle. Teidän poikanne ja tyttärenne
profetoivat, ja Siionin vuorella, Jerusalemissa, tulee olemaan vapautus,
jäännöksessä, jonka Herra kutsuu.
Nostakaa ylistyksen portit sydämissänne. Nostakaa ylistyksen portit
seurakunnissanne. Nostakaa ylistyksen portit kaupungeissanne. Sillä teidän
porttinne, Minun kansani, tulee olemaan ylistys, niin kuin profeetta Jesaja
julisti. Nostakaa ylistyksen portit ja voitelu tulee virtaamaan. Voitelu tulee
asteittain, ja se lisääntyy määrästä määrään ja mitasta mittaan, kunnes
kirkkauden raskas paino asettuu koko Jumalan perheen ylle.
Ylöstempaus
Olette astuneet sivuun ja sanoneet ”Tule pian, Herra Jeesus, ja tempaa
meidät pois tästä maailmasta.” Ja Minä olen istunut valtaistuimelleni ja
sanonut: ”Tule kansani, saavu portteihini. Saavu ylistykseeni ja
läsnäolooni. ”Te olette sanoneet: ”Tule ja nouda meidät, Herra Jeesus.”
ja Minä olen sanonut: ”Tulkaa ylös tänne, minun kansani. ”Kuinka kauan
väittelette kanssani? Tulkaa tyköni ylistyksen kautta. Tulkaa läsnäoloon
laulaen. Tulkaa ja katselkaa kasvojani ja kirkkauttani.
Järisyttäminen
Hetki on tullut yllenne, jolloin tapahtuu järisyttäminen taivaallisissa ja
järisyttäminen maan päällä. Eivät enää ihmisten ohjelmat kutita korvianne ta
tyydytä sielullista luonnettanne. Kaikkialla ihmisten sieluissa on syntynyt huuto:
Me tahdomme nähdä Jeesuksen! Me tahdomme nähdä Jeesuksen!
Ne, jotka tulivat katsomaan ihmisjoukkoja, ovat menneet. Ne, jotka tulivat
katsomaan profeettaa, ovat menneet. Ne, jotka tulivat kuuntelemaan
opettajaa, ovat menneet. Mutta heitä, jotka tulevat nähdäkseen Jeesuksen,
heitä tulee… ja tulee… ja tulee…
Nytkin olen tullut luoksenne hämmentämään astiaa, liikuttamaan ihmisen
sielun syvyyksiä, herättämään monien sydämen tilaa, sytyttääkseni nälkää
Jumalan puoleen. Menestyksen nälkä on vallannut monet ja Jumalan nälkä on
joutunut takaistuimelle. Olen tullut pesemään silmänne, kansani, sillä olette
sokaistuneet menestyksen etsimiseen.
Tämä on sukupolvi, jossa rakennetaan historian suurimmat seurakunnat.
Tämä on sukupolvi, jossa suuremmat joukot kuin koskaan kokoontuvat
ylistämään, palvomaan ja kuulemaan Sanaani. Tämä on sukupolvi, jossa
kansojen paljoudet tulevat Kristuksen luo – se on aivan ovella.
Leevin poikien puhdistaminen
Mutta ennen kuin nämä voivat tapahtua, Minun täytyy tulla huoneeseeni
ja puhdistaa palvelijani. Minun täytyy vapauttaa Leevin pojat ja pestä heidät
valkoisemmaksi kuin mikään saippua maan päällä voi pestä, niin että he
uhraavat totisia uhreja vanhurskaudessa ja pyhyydessä. Minun on pestävä
heidän silmänsä kilpailusta, heidän sydämensä ahneudesta ja heidän mielensä
laskemasta numeroita. Päivä tulee, jolloin joukot tulevat olemaan niin suuret
ja ihmiset niin monet, että palvelijoideni sydämet sulavat heidän katuessaan
päiviä, jotka he viettivät ahneudessa, kilpailuhengessä ja masennuksessa
ja luullessaan etteivät he voineet tehdä mitään, koska eivät tehneet yhtä
paljon kuin joku toinen.
Päivä tulee, jolloin palvelijani painavat päänsä häpeissään ja sanovat
”Jospa olisimme uskoneet – jospa olisimme uskoneet profeettoja – olisimmepa
uskoneet pyhiä kirjoituksia Olisimmepa uskoneet Pyhää Henkeä, joka jatkuvasti
puhui keskellämme suurista asioista, silloin emme olisi epäilleet, emmekä
vaeltaneet masennuksessa. Emme olisi eläneet itsesäälissä tai hulluudessamme
vertailleet toisiamme, sanoen tämä on suuri ja tuo on vähäisin.”
Tulen näyttämölle näinä päivinä ja vuosina puhdistamaan kaikki, että
olisitte yhtä. Puhutte yhteydestä – Minä tulen tekemään sen todeksi!
Laulatte kirkkaudesta – tulette näkemään sen vihdoin! Rukoilette herätystä
– se tulee teille! ja paljon suurempana kuin koskaan uskoitte. Sillä Minä
olen se, joka on kykenevä tekemään paljon enemmän kuin voitte pyytää
tai ajatella.
Puhdistakaa pöydät
Pyydän teitä jälleen, poikani ja tyttäreni, puhdistamaan pöydät. Korjatkaa
pois astianne. Ottakaa pois hopeakalunne. Korjatkaa pois aterianne.
Viekää pois kaikki, mitä olette asettaneet eteenne ja sanokaa: ”Isä, kata
meille pöytä. Kata meille pöytä näinä päivinä, sillä me emme osaa valmistaa
itsellemme.”
Lähetän Henkeni yllenne. Lähetän tuoreen voitelun teille. Voiteluni alkaa
lisääntyä, ja jatkaa lisääntymistään. Valkeus tulee kirkkaammaksi ja
kirkkaammaksi, sitä mukaa kuin voiteluni lisääntyy enemmän ja enemmän.
Teidän silmänne avataan, jotka olette olleet marssimassa tietä Harmageddonille.
Teitä ravistellaan väkevästi ja teidät muutetaan. Teidät siirretään
Harmageddonin tieltä vakaasti tielle Siioniin. Tulette näkemään Kuninkaan
valtaistuimellaan. Alatte juosta ja hyppiä muurien yli. Heitätte Saulin
varusteet pois ja otatte Daavidin lingon ja kivet. Juoksette jättiläistä
vastaan ja se kaatuu. Sillä Minä olen Herra, enkä Minä muutu.
Olette vaeltaneet ammattimaisissa palvelutehtävissänne ja
ammattimaisissa ohjelmissanne. Olette osallistuneet seminaareihinne ja
kuulleet mitä innostavimpia opettajia. Olette matkineet menestystä, kun
olette nähneet sitä muissa paikoissa. Mutta Minä olen valmis vuodattamaan
Henkeni – kyllä, kaiken lihan ylle.
Taivaat on avattu
Katsokaa valitsemiani opetuslapsia: katsokaa Matteusta ja Markusta.
Huomatkaa Pietari ja Johannes. Katsokaa niitä, jotka olivat koolla
helluntaina. Katsokaa heidän elämäänsä, heidän heikkouksiaan, ja kuinka he
pettyivät, kun asiat eivät menneet heidän odottamallaan tavalla. Mutta kun
Helluntai oli täysin tullut, he olivat yhdessä paikassa ja yksimieliset ja taivaat
avattiin. Kansani, koskaan eivät taivaat ole olleet enemmän avoinna kuin
teidän sukupolvenne aikana tänä päivänä. Avatkaa silmänne ja nähkää
kirkkauteni; kun katsotte Minuun ei välillämme ole mitään. Amen, ja amen,
ja amen; olkoon se totisesti niin. Toteutukoon Sanani tässä sukupolvessa.
Lisääntyvä voiteluni tulee yllenne, ei vuodesta vuoteen, vaan viikosta
viikkoon. Sunnuntaista sunnuntaihin voitelu lisääntyy, ja niin kuin oli helluntaina
kuullaan valtava tuulen humina tulevan taivaasta. Olette kuulleet Hengen
tuulesta Indonesiassa, Afrikassa, Walesissä, ja Azusa-kadulla. Oi kansani,
Minä olen Jumala, enkä muutu. Annan tuuleni puhaltaa jälleen – ja se tulee
puhaltamaan läpi koko maailman.
Herätys on käsillä
Älkää istuko tukehtumassa maan kolkassanne. Älkää seisoko itkien
pimenevissä nurkissanne. Älkää perääntykö peloissanne sanoen: ”Loppu
on lähellä.” Sillä Minä sanon teille, että herätys on lähellä. Uuden herätyksen
alku on käsillä.
Eikö ollut niin, että miehet, jotka olivat yläsalissa sinä päivänä, jolloin väkevä
Hengen tuulispää tuli, olivat ne samat miehet, jotka aiemmin olivat ajatelleet,
että tämän maailmanajan loppu oli tullut, olihan Kristus tullut lihassa maan
päälle. Eivätkö nämä miehet odottaneet Jeesuksen ratsastavan Roomaan
ja kaatavan keisarin? Mutta Minä sanon, Hän ei ratsastanut Roomaan; Hän
ratsasti helvetin porteille ja Hän voitti paholaisen. Hänen joukkonsa marssivat,
mutta eivät maan mullan päällä; ne marssivat taivaallisessa taistelussa; ne
voittivat vallat ja voimat ja saattoivat ne julkisen häpeän alaisiksi. Ettekö te
ole niitä, jotka ovat odottaneet tämän maailman järjestyksen katoavan
minä päivänä tahansa ja Jeesuksen palaavan pilvissä? Mutta ennen kuin
Hän tulee, täytyy tulla Hengen vuodatuksen ja virvoituksen kaiken lihan
päälle. Ennen kuin Hän tulee, kaikki profeettojen puhumat asiat ovat
täysin toteutuneet.
Vastustus vapisee
Minä sanon, kansani, olen valmis. Nyt on aika; uusi täyttymyksen aalto
on tulossa maan päälle. Tuuli puhaltaa jälleen. Uskonnollisuuden muurit
kaatuvat; katot putoavat kaikkialla maassa. Ettekö näe uskonnollisen
maailman hierarkian nousevan ja jäykistävän niskansa, lähettävän joukkonsa
ja sanovan: ”Emme päästä tätä tuulta sisään?” Oi, kansani,
naurakaa kanssani. Tanssikaa ja laulakaa kanssani. Sillä tänä päivänä
näette, että saan organisoituneen vastustuksen vapisemaan.
Sinä sanot: ”Herra, minua on lyöty. Katso näitä haavoja käsissäni;
ystäväni uskonnollisissa organisaatioissa tekivät ne.” Ja Minä sanon ”Minä
revin katot pois heidän Tuuleni kaataa heidän seinänsä – ovet ovat joka
tapauksessa liian pienet. Siirtäkää ne kaikki tieltäni.
Henkeni on herättämässä
Henkeni on herättämässä, kutsumassa, sytyttämässä. Sanot ”Kyllä
tunnen sen. Olen heräämässä. ”Mutta sanon, että et ainoastaan sinä ole
heräämässä, vaan miljoonat maan päällä, he ovat ahdistuneet ja levottomat.
Maan asukkaiden suuren joukon sisimmästä kuuluu huuto: ”Auta meitä.
Auta meitä. Oi Jumala, auta meitä.”
Ja Minä autan. Teen Henkeni tunnetuksi, vaikka ihmiset ovat yrittäneet
sulkea Henkeni kaiken organisoituneen uskonnon ulkopuolelle. Henkeni on
herännyt. Henkeni liikkuu. Isä on säätänyt niin. Poika on päättänyt niin.
Eikä ihminen voi enää vastustaa sitä. Henkeni pyyhkii yli maan –
kuin hyökyaalto.
Puhdistajana
Avatkaa sydämenne, kansani. Rohkaistukaa. Rukouksiinne on vastattu.
Jumalanne tulee vahvoin käsin. Hän tulee temppeliinsä äkisti, ja Hän istuu
puhdistamaan kullan ja hopean. Hän poistaa tinan ja kuonan, ja Hän saa
esiin puhtaan kullan ja puhtaan hopean. Tuon esiin Leevin pojat ja he istuvat
valtaistuimille kanssani ja heillä on kultaiset ja hopeiset kruunut ja heidän
yllään on Melkisedekin pappeuden viitat.
Näinä päivinä Henkeni saapuu jälleen seurakuntiin, jotka ovat sulkeneet
ovensa Minulta ja voitan ihmisjärjestyksen. Sillä on kirjoitettu, että
ihmisjärjestys laitetaan pois ja sijaan tulee uusi järjestys. Kun ensimmäisellä
sijalla seisova ihminen – paikallani seisonut ja oman tahtonsa mukaan tehnyt
on siirretty sivuun – silloin otan Itse paikkani.
Minä seison muurin aukossa
Olen etsinyt miestä, kansani, joka seisoisi muurina aukossa ja tekisi suojan
Ja olen löytänyt organisoidun uskonnon pelaavan pelejään, suorittavan
ohjelmiaan, pröystäilevän varoillaan, ja iloiten numeroistaan. Mutta tänä uutena
päivänä Minä aion seisoa muurin aukossa ja Minä itse, teen suojan. Ja sairaat
parannetaan, rammat vapautetaan, ja epäröivät ja haavoitetut palautetaan
ennalleen. Sillä suuret joukot ovat tulleet ja seisoneet Herran huoneen ovella
mutta he eivät ole löytäneet esirukoilijoita. He ovat löytäneet tervetulo-
toimikunnat, sunnuntaisaarnat ja asetetun miehen paikallaan. Mutta he eivät
ole löytäneet Jumalaa paikallaan.
Siirtykää pois tieltäni
Päivä on tullut, kansani, jolloin pyydän teitä: siirtykää pois tieltä ja antakaa
Minun ottaa paikkani. Minä olen esirukoilija. Minä olen ovi. Voitte sulkea
palvelutehtävienne ovet; Minä avaan Henkeni palvelutehtävän oven. Ei ihmisten enää tarvitse käydä sisään ja ulos kohdatakseen vain teidän
tervehdyksenne, he käyvät sisään ja ulos ja kohtaavat Pyhän Henkeni ja
voimani.Sillä Minä tulen. Kyllä, Minä tulen, niin kuin Minusta on
kirjoitettu Kirjassa – Minä tulen tekemään Sinun tahtosi, Oi Jumala.
Kansani, olette tulleet huoneeseeni ja olette kokoontuneet Nimessäni;
olette tehneet parhaanne. Mutta se ei ole riittänyt täyttämään ihmisten
tarpeita ja te tiedätte sen. Niin olette huutaneet Jumalaa näyttämään
teille mitä tehdä.
Mitä teidän tulee tehdä
Kansani, tämä on se, mitä teidän tulee tehdä: Ylistäkää Minua. Ylistäkää
Minua. Ylistäkää Minua. Ylistäkää Minua. Ylistäkää Minua, kun tulette sisään,k
kun istuudutte, kun nousette, ja otatte uhrit. Ylistäkää Minua kun saarnaatte
saarnojanne, kun annatte alttarikutsunne, ja kun kokoonnutte alttarille
rukoilemaan. Ylistäkää Minua, kun menette ulos ja kun tulette sisään.
Ylistäkää Minua. Ylistäkää Minua. Ylistäkää Minua. Ja ylistäkää edelleen.
Sillä kun ylistätte Minua, kansani, teette tilaa sille, että Jeesus
voi tulla oveksi elämäänne, palvelutehtäviinne ja seurakuntiinne.
Oi teitä, jotka vapisette Herran sanan edessä, joka tulee teille näinä
päivinä, iloitkaa ja riemuitkaa Siionissa. Teidän murheenne päivät muuttuvat
iloksi, teidän vastustuksenne päivät muuttuvatsuostumiseksi, sillä Minä en
ole tuleva pilkatuksi.
On profeettoja, jotka menevät Minun nimessäni, mutta joita Minä en ole
lähettänyt; Katsokaa maailman pahuutta. Katsokaa pahuutta seurakunnassa
Pahuuden takia Jumala lähettää pian rangaistuksen tämän maailman ylle.”
Mutta Minä sanon, että en ole lähettänyt noita profeettoja, pyydän heitä
panemaan kätensä suulleen ja häpeämään.
Mitä kutsun esiin näinä päivinä
En kutsu rangaistusta näinä päivinä; kutsun esiin Hengen vuodatuksen. En etsi
rangaistuksen asetta; etsin esirukoilijaa, joka asettuu muurin aukkoon ja antaa
suojan. Ja olen sanonut, että siellä missä ei ole ketään, Minä itse olen
esirukoilija. Vyötän itseni omalla vanhurskaudellani, ja pelastan omalla
oikealla kädelläni: Menkää ja seisokaa muurin aukossa ja sanokaa: ”Herra
Jeesus tulee. Tervehtikää kaikki Kuningas Jeesusta, sillä Hän tulee ja Hänen
palkkansa on Hänen kanssaan.”
Oi, tytär Siion, nouse tuhkasta ja kaunista itsesi. Ravistele itsesi vapaaksi
ja katkaise kahleet kaulastasi. Katso ympärillesi ja näe – se on Jeesus!
Hän tulee ylistyksessä. Hän tulee voitelussa.
Palvelijat ja paimenet
Oi palvelijani, oi paimeneni, menkää huoneisiinne ja rukouskammioihinne. Sulkekaa ovet; paastotkaa, rukoilkaa ja etsikää Kasvojani.
Mielenne on täyttynyt niin tämän maailman filosofioilla, että teissä
vaikuttaa enemmän ihmisjärkeily kuin ymmärrättekään.
Menkää rukouskammioihinne ja avatkaa henkenne ylhäältä tulevalle
viisaudelle. Sillä ei ole väliä, kuinka vaimonne näkee asian, tai joku
toinen seurakunnassa, tai kuinka johtokunta, vanhemmisto tai profeetta
näkee asian. Kysymys on siitä, kuinka sinä näet Minut. Millaisena sinä
näet Minut kun katsot ylöskasvoihini ja katselet kirkkauttani ja voimaani. Älä saarnaa enää, ennen kuin olet nähnyt Kasvoni, sillä silloin
sinä puhut Minun armostani, puhut Minun Sanaani, ja olet Minun suunani.
Silloin Minun miekkani käy esiin ja ihmeitä tapahtuu.Voimattomuus
Maassa kuuluu itku, ihmisten lasten joukossa valitus ja monien sielujen
huuto: ”Missä ovat ihmeet? Missä on voima? Miksi palvelutyössäni eivät
näy ihmeet ja merkit?” Minä vastaan sinulle ja sanon, kansani: ”Sinä päivänä
kun näette minun Kasvoni, näette Minun ihmeeni.”
Olette oikeuttaneet voimattomuutenne elämässänne ja järkeilleet sen pois.
Olette sanoneet: ”En ole kutsuttu tekemään niitä.” Jotkut teistä olette
astuneet sivuun kutsusta ja voitelusta ja teistä on tullut ohjelmien
toimittajia. Ja te olette hyviä hallitsemaan niitä ja saatte paljon aikaankin
koska voitte motivoida ja hallita ihmisiä. Mutta Minä sanon ”Ette voi poistaa syöpää. Ette voita huumeriippuvuutta.
Ette voi kohdata paikkakunnallanne olevaa taistelua, koska
ette ole nähneet Kasvojani pitkään aikaan. Olette unohtaneet
Minun armoni voiman.”
Missä tulette olemaan?
Kutsu käy läpi Siionin: Kutsukaa koolle pyhä kokous. Kootkaa ihmiset.
Tulkoot papit ja vanhimmat; vanhukset ja nuorukaiset, tulkoot vastavihityt
kammioistaan, tulkoot äidit pienokaistensa kanssa. Tulkoot kaikki ja itkekööt
eteisen ja alttarin välillä ja sanokoot: ”Oi, Jumala, näytä Itsesi meille jälleen.”
Sinä sanot: ”Mutta Herra, sanoit tekeväsi sen joka tapauksessa”. Mutta
Minä sanon sinulle, ”Niille, jotka tietävät mikä on oikein, mutta eivät tee,
se on synniksi. Ne, jotka eivät tunne tietä – he löytävät sen, koska teen
sen joka tapauksessa.” Mutta te, jotka tiedätte tien, mutta ette kulje sitä,
missä te tulette olemaan?”
Menen teidän edellänne
Enkö sanonut opetuslapsilleni ”Minä menen teidän edellänne Galileaan,
tapaan teidät siellä”? Niin myös sanon teille tänä päivänä: Minä menen
teidän edellänne rukouskammioon tapaan teidät siellä. Minä olen Esirukoilija
– se suuri Esirukoilija, ja Minä olen jo rukouskammiossa rukoillen tämän
sukupolven puolesta, ettei se kääntyisi helvettiin vaan kääntyisi Herran
puoleen. Menkää rukouskammioihinne, kansani, sillä Minä varmasti
tapaan teidät siellä.Sillä tänä päivänä, kansani, esirukoilijat seisovat
ylistäjien rinnalla. Palvelijani rukoilevat enemmän kuin he saarnaavat, ja he
ylistävät enemmän kuin he julistavat. Kuolet sille, että elät saarnataksesi ja
elät rukoillaksesi ja ylistääksesi. Silloin julistuksesi tulee kuuliaiseksi Minulle,
eikä täyttääkseen omia tarkoituksiasi.
Ilmaise Minut
Vuodatan voitelun yllenne ilmaistaksenne Karitsan, en saarnataksenne
saarnojanne. Vuodatan voitelun yllenne tuodaksenne esiin kirkkauteni, en
tuodaksenne esiin oppejanne. Olette tehneet opeistanne pääasian
ja olen mustasukkainen opeillenne. Olette saaneet ihmiset tietämään,
mihin uskotte, mutta ette ole saaneet heitä tuntemaan Minua.
ulkaa luokseni nyt rukouskammioihinne ja Minä käännän tämän ylösalaisin.
Käännän elämänne ylösalaisin. Käännän seurakuntanne ylösalaisin.
Tuon sisään ne, jotka ovat ulkona, ja siirrän ulos, ne jotka ovat sisällä ja
jotka ovat vanginneet teidät, ja vapautan teidät – silloin te vapautatte Minut.
Suurempi palvelutehtävä
On olemassa suurempi palvelutehtävä, jonka haluan tehdä elämänne
kautta. Palvelutehtävänne ei ole ohi, vaan vasta alkamassa. Monet teistä
olette olleet niin suurissa koetuksissa, että ette tiedä mitä tehdä. Mutta
tämä on siksi, että olen tuomassa teitä paikkaan, jossa voitte tulla läpi
ainoastaan Minun kädestäni tulevalla tuoreella voitelulla – ja se voitelu on
tulossa.
Siksi, ottakaa kannet pois astioistanne. Ottakaa korkit pois pulloistanne.
Kääntäkää ne ylös Minua kohti, sillä vuodatan niihin tuoretta öljyä. Ja kun
menette huoneeseeni ylistämään Minua, älkää katsoko kelloa tai niitä, jotka
ovat esiintymislavalla; katsokaa Jeesuksen Kasvoja taivaallisissa, kuunnellen
mitä ehkä tapahtuu – ei, mitä tapahtuu ympärillänne häiritäkseen teitä –
mutta kuunnellen Henkeä, kuulkaa Hänen ääntään joka sanoo teille ”Tule
vähän korkeammalle. Nouse tänne.”
Sillä monet ihmiset ovat lihallisessa tilassa, niin kuin ne seitsemän
seurakuntaa Ilmestyskirjassa, ja taistelevat asioita lihan voimalla. Ja heille
kaikille Minä sanon ”Teidän heikkoutenne, teidän vikanne, teidän luopumuksenne,
teidän katkeruutenne – näistä Minä olen teitä vastaan.”
Mutta on ihmisiä, jotka ovat taivaallisissa; heidät löydetään rukouskammioista;
heidät löydetään ylistyksen porteista. He ovat kerääntyneet Jumalan
valtaistuimen eteen ja he ylistävät Karitsaa öin ja päivin. Näistä ihmisistä
sanotaan: ”Heissä ei ole löydetty mitään syytä.”
Tulkaa Hengen ulottuvuuteen
Kutsun tämän sukupolven seurakuntaa nousemaan ylös Hengen
ulottuvuuteen. Sillä se seurakunta, joka tulee menemään ja korjaamaan sadon,
on seurakunta ilman virhettä. Sato on kypsä, mutta työmiehet ovat vähissä.
Sato on vaalentunut, mutta kansani, työmiehet ovat uupuneet kilpailun,
ahneuden, pelkojen ja lihallisen luontonsa vuoksi, joka pitää kiinni tämän
ajan papiston sieluista. Siksi tulen uudella voimalla ja vuodatan Henkeni
poikieni ja tyttärieni ylle. Muutan tämän sukupolven lihalliset palvelijat
yliluonnollisiksi palvelijoiksi, jotka toimivat Pyhän Hengen käden
vaikutuksesta.
Hengen tuuli puhaltaa jälleen, Hän puhaltaa alas lihallisen järkeilyn muurit. Ääni, joka puhuu itsestään, vaikenee, ja ääni, joka puhuu Hengen
vaikutuksesta, tulee voimakkaammaksi ja voimakkaammaksi.
Niin kuin oli Siinailla, ääni tuli voimakkaammaksi kuin trumpetti, kunnes
ihmiset tukkivat korvansa ja huusivat sitä vastaan. Mutta teidän ei käy
niin kuin sinä päivänä, jolloin Jumala antoi heille lain ja karvaan rangaistuksen.
Teidän käy niin kuin helluntaipäivänä; ääni tulee voimakkaammaksi ja
voimakkaammaksi ja tuhannet tulevat katumukseen. Sillä Herra antaa
armon runsauden ja Hän avaa uskon oven kaikille maailman kansoille.
Päättäkää tänä päivänä ketä palvelette
Tulkaa nyt. Tulkaa nyt. Älkää enää viipykö epäröinnissä. Monet ovat olleet
useita viikkoja ja jopa vuosia päättämättömyyden vuorella. Katsot
taaksepäin ja sanot: ”Mutta se kaikki oli niin hyvää”, kuitenkin kuulet
Pyhän Hengen kutsun mennä eteenpäin ja jatkaa edelleen Jumalassa,
koska edessä on parempia asioita. Jahkaat hyvän ja tutun välillä. Tutun,
jonka tiedät ennestään ja paremman, mutta tuntemattoman, jonka Jumala
on luvannut tulevaisuudelle. Olet kuin revitty näiden kahden välillä, mutta
Minä parannan sinut. Minä sidon sinun haavasi ja palautan sinut ennalleen.
Minä olen sinun auttajasi. Sen sijaan, että sanotte: me olemme sitä tai
me olemme tätä, sanon teille: Tehkää porteiksenne ylistys.
Kateuden epäjumala
Kansani, jolla on korva kuulla Henkeä, teille lisääntyy voitelu. Lähestykää
Minua ja Minä näytän teille, niin kuin Hesekielille, kateuden epäjumalan
istuimen huoneeni eteisen alttarilla. Ettekö tiedä, että Hesekielin päivinä
kun tämä epäjumala istui Herran huoneessa kirkkauden pilvi oli erämaassa?
Ettekö tiedä, että puhuin Hesekielille huoneeni kirkkauden palauttamisesta?
Sillä sinä päivänä sanoin hänelle: ”Siirrä pois muuri, joka olette panneet
Minun ja kansani väliin. Poista tämä istuin, joka provosoi kateuteen, jossa
te palvotte ja kunnioitatte lihallisia asioitanne.” (Hes. 8:3)
Se hetki on nyt yllänne, kansani, jolloin Hän, joka istuu
valtaistuimella, on kateellinen epäjumalaa kohtaan Herran huoneessa.
Tämän väärän jumalan istuin on kiivastuttanut Herran vuodattamaan
Hänen Henkensä väkevässä voimassa jälleen. Ajattelette Henken vuodatusta
suloisuuden ajaksi – ja sellainen se onkin. Mutta suloisuuden keskellä on
ukkosenjylinän ääni, joka särkee jokaisen Jumalan ja ihmisen välillä
seisovan muurin perustukset. Kirkkauden pilven keskellä on Herran miekka
joka leikkaa alas jokaisen ihmisen nostaman epäjumalan. Jokainen vahva
torni ja jokainen korkea kukkula kaatuu. Jokainen korkea paikka alennetaan
ja Minun läsnäoloni sulattaa jokaisen vuoren Alttarini tulevat olemaan
puhdasta kultaa ja kansani tuovat uhrejaan totuudessa pyhyydessä
ja vanhurskaudessa. He kunnioittavat alttareitani ja pesevät kätensä
viattomuudessa.
Pyhä kansa
Sillä Minulla tulee olemaan vilpitön kansa, puhdas kansa, pyhä kansa,
Hengen kansa. Poikani ja tyttäreni, liha ei hyödytä mitään; Henki vahvistaa
ja antaa elämän. Nostakaa kätenne ja sydämenne eteeni; nostakaa
äänenne ylistykseen Minulle. Nostakaa soittimenne ja soittakaa niitä;
ottakaa tamburiininne ja tanssikaa edessäni. Nouskoon henkenne;
nouskoon sisäinen ihmisenne. Älkää sanoko: ”Ylistämme Herraa myöhemmin”:
nouskaa nyt ja nostakaa henkenne, sillä voitelun pilvi on yllänne. Ja voitelu
on läsnä murtamaan ikeet ja tuomaan esiin uusia palvelutehtäviä.
Ottakaa vastaan kutsuni ylistää, kansani. Ottakaa vastaan avoimin
sydämin ja mielin. Ylistäkää Minua. Ylistäkää Minua. Ylistäkää Minua.
Sillä silloin Minä vastaan taivaasta: Vuodatan Henkeni kaiken lihan ylle, ja
kaikki ihmiset näkevät Minun kirkkauteni, sillä totisesti Minun kirkkauteni
peittää kaiken maan.
Apostolis-Profeetallinen palvelutehtävä, joka valmistaa Kristuksen ruumista palveluksen työhön sekä Elian hengessä tasoittaa tietä Herralle saapua kuninkaana seurakuntaan, kaupunkeihin ja kansoihin.
Ajankohtainen sana Herralta seurakunnille
Pastori Glenn A. Fosterin (Sweetwater Church of Valley, USA) vuonna 1985
saama profetia East Coast Praise and Unity – konferenssissa USA:ssa
tilanteessa, jossa hän astui puhujanpaikalle jakamaan valmistamaansa puhetta.
Silloin hän näki Herran Jeesuksen vierellään ja saarnan sijaan tuli tämä
voimakas profetia. Julkaistu End Time Handmaidens –uutiskirjeessä v. 1986.
Kutsu on lähtenyt liikkeelle läpi maan ja se on kuultu ihmisten sydänten
salaisissa kammioissa: ”Tule palvomaan Minua. Tule temppeliini ylistäen.
Astu portteihini kiittäen. Tulkaa, kaikki kansat ja siunatkaa Herraa yhdessä.”
Olet kuullut tämän kutsun tulla ja ylistää, mutta se ei ole todella vaikuttanut,
niin kuin sen olisi pitänyt. Sillä toiset äänet ovat nousseet sen yläpuolelle,
kovaa ja selkeästi, ja ne on kuultu kaikkialla: ”Menkää saarnaamaan. Menkää
opettamaan. Ryhtykää lähetyssaarnaajiksi.” Ja erityisesti on kutsu ”Menkää
evankelioimaan” kuultu kaikkialla seurakunnissanne.
Mutta suurempi kutsu on tulossa sukupolvellenne: ”Tulkaa ja ylistäkää.
Tulkaa ja palvokaa. Tulkaa ja tuntekaa Herra teidän Jumalanne.”Sillä monet
ovat menneet ja saarnanneet, mutta he eivät olleet ylistäjiä ja palvojia.
Ja monet ovat menneet opettamaan, mutta heitä ei nähty ylistämässä
valtaistuimen edessä. Monet ovat menneet lähetyssaarnaajiksi, mutta heillä
ei ollut ylistyksen vaippaa, eivätkä he olleet todellisia palvojia.
Ja kun he saarnasivat ja opettivat, mitä he tiesivät, he eivät
tuoneet minun voimaani täydessä ilmestyksen kirkkaudessa maan kansojen ylle.
Ja nyt te harvoin kuulette Henkeni sanovan ”Kuka menee julistamaan? Kuka
menee opettamaan?” Kuulette Hänen sanovan ”Kuka tulee ja ylistää?” Mutta
ettekö tiedä, että jokainen, joka tulee ja ylistää, myös menee ja julistaa?
Ettekö tiedä, että jokainen, joka tulee paikalle, jossa hän huutaa ”Pyhä, pyhä,
pyhä” myös kuulee äänen, joka sanoo ”Kuka menee puolestani?”
Suuri muutos on tapahtumassa seurakunnissanne, eivätkä monet ymmärrä
sitä. Ja jotkut, jotka ovat vaeltaneet kanssani monet vuodet valittavat sitä ja
löytävät siinä vikaa. Mutta Hän, joka istuu valtaistuimella ja asuu kerubien
keskellä, on antanut käskyn: ”Kutsukaa ylistäjät. Tulkoot he pyhään paikkaan
ja katselkoot kasvojani: nähkööt he, että olen se, joka oli kuollut, mutta joka
elän iankaikkisesti. “Sitten he menevät ja julistavat. Mutta heidän julistuksensa
ei ole niinkään heidän saarnojaan, sillä monet saarnat tuhoavat ennemmin kuin
rakentavat. Monet saarnat sitovat ennemmin kuin vapauttavat.
Minä kutsun esiin uuden voiteluni aallon tulemaan kansani ylle näinä päivinä
En ole niin kiinnostunut teidän saarnoistanne tai julistuksestanne
kuin siitä, että ilmoitatte Jumalan Karitsan maailmalle. Sillä vain ne, jotka
näkevät Hänet, voivat Hänet ilmoittaa. Ja ne, jotka ylistävät ja palvovat
Häntä jatkuvasti Hänen valtaistuimensa edessä päivin ja öin
näkevät ja katsovat Häntä. He ovat kutsuneet kansoja:
”Tulkaa ja palvokaa Häntä, joka valtaistuimella istuu”.
Olette tulleet koolle kuulemaan opetuksia, olette tulleet koolle kuulemaan
ohjeita, saamaan innostusta ja voitelua. Mutta pääasia, jonka takia olen
kutsumassa omiani koolle tänä aikana, on ylistää Minua. Ylistys ei ole
valmistautumista saarnan aloitukseen.
Jotkut teistä olette mieltyneet saarnoihin, opetuksiin ja ohjeisiin, mutta ette
pane käytäntöön sitä, minkä jo tiedätte. Siksi kutsun teitä ylistämään Minua,
ja ylistämään Minua, ja ylistämään Minua. Tulevina päivinä monet
kokouksistanne tulevat olemaan yhdeksänkymmentäprosenttisesti ylistystä
ja kymmenen prosenttia muita asioita.
Ihmisen ohjelmien loppu
Se päivä on nyt yllänne, kansani, jolloin seurakuntia ei enää voida rakentaa
ohjelmille. Jo nyt ohjelmanne ovat pettäneet teidät. Rasitatte aivojanne,
väsytätte ruumiinne ja pitkästytätte seurakuntanne yrittäessänne edistää
palvelutehtäväänne. Mutta teidän kutsunne ei ole tulla yhteen
toteuttamaan ohjelmianne, vaan tulla yhdessä Herran huoneeseen
uhraamaan ilon, kiitoksen ja ylistyksen uhreja.Siksi kutsun teitä
tänä aikana nousemaan Siionille – nouskaa ja palvokaa Herraa teidän
Jumalaanne. Se on Jeesus valtaistuimella, jota te etsitte; ette löydä Häntä
ihmisten ohjelmista ja systeemeistä. Löydätte Hänet palvontamenoissa,
jotka olen antanut teille Kirjoituksissa. Repäiskää verho kasvoiltanne,
kansani; pudotkoot suomut silmiltänne; kuulkoot kuurot korvat; väistyköön
lihallisuus. Haudattakoon systeemi joka nyt on täynnä kuolleiden ruumiiden
hajua.Tulkoon Pyhän Hengen vuodatus jälleen. Tämä on Hänen huutonsa
joka istuu valtaistuimella: Vuodatettakoon Henki jälleen… jälleen… jälleen
Vuodatettakoon Henki yhä enenevässä määrin, kunnes ei ole enää tilaa
ihmisen systeemille.
Uuden liikehdinnän alku
Tämä on uuden Jumalan Hengen liikehdinnän alku maan päällä, eikä kukaan
laita uutta viiniä vanhoihin leileihin. Teidän täytyy uudistua, kansani: olette
menneet niin pitkälle kuin pääsette laatimienne ohjelmien kanssa. Teidän
täytyy nyt hahmotella uudelleen palvelutehtävänne niin, että se on laadittu
Minun Sanani mukaan. Siksi Minä olen alkanut vuodattaa profetian henkeä
maan päälle. Niin kuin profeetta Jooel sanoo: Viimeisinä aikoina tapahtuu,
että Minä vuodatan Henkeni kaiken lihan ylle. Teidän poikanne ja tyttärenne
profetoivat, ja Siionin vuorella, Jerusalemissa, tulee olemaan vapautus,
jäännöksessä, jonka Herra kutsuu.
Nostakaa ylistyksen portit sydämissänne. Nostakaa ylistyksen portit
seurakunnissanne. Nostakaa ylistyksen portit kaupungeissanne. Sillä teidän
porttinne, Minun kansani, tulee olemaan ylistys, niin kuin profeetta Jesaja
julisti. Nostakaa ylistyksen portit ja voitelu tulee virtaamaan. Voitelu tulee
asteittain, ja se lisääntyy määrästä määrään ja mitasta mittaan, kunnes
kirkkauden raskas paino asettuu koko Jumalan perheen ylle.
Ylöstempaus
Olette astuneet sivuun ja sanoneet ”Tule pian, Herra Jeesus, ja tempaa
meidät pois tästä maailmasta.” Ja Minä olen istunut valtaistuimelleni ja
sanonut: ”Tule kansani, saavu portteihini. Saavu ylistykseeni ja
läsnäolooni. ”Te olette sanoneet: ”Tule ja nouda meidät, Herra Jeesus.”
ja Minä olen sanonut: ”Tulkaa ylös tänne, minun kansani. ”Kuinka kauan
väittelette kanssani? Tulkaa tyköni ylistyksen kautta. Tulkaa läsnäoloon
laulaen. Tulkaa ja katselkaa kasvojani ja kirkkauttani.
Järisyttäminen
Hetki on tullut yllenne, jolloin tapahtuu järisyttäminen taivaallisissa ja
järisyttäminen maan päällä. Eivät enää ihmisten ohjelmat kutita korvianne ta
tyydytä sielullista luonnettanne. Kaikkialla ihmisten sieluissa on syntynyt huuto:
Me tahdomme nähdä Jeesuksen! Me tahdomme nähdä Jeesuksen!
Ne, jotka tulivat katsomaan ihmisjoukkoja, ovat menneet. Ne, jotka tulivat
katsomaan profeettaa, ovat menneet. Ne, jotka tulivat kuuntelemaan
opettajaa, ovat menneet. Mutta heitä, jotka tulevat nähdäkseen Jeesuksen,
heitä tulee… ja tulee… ja tulee…
Nytkin olen tullut luoksenne hämmentämään astiaa, liikuttamaan ihmisen
sielun syvyyksiä, herättämään monien sydämen tilaa, sytyttääkseni nälkää
Jumalan puoleen. Menestyksen nälkä on vallannut monet ja Jumalan nälkä on
joutunut takaistuimelle. Olen tullut pesemään silmänne, kansani, sillä olette
sokaistuneet menestyksen etsimiseen.
Tämä on sukupolvi, jossa rakennetaan historian suurimmat seurakunnat.
Tämä on sukupolvi, jossa suuremmat joukot kuin koskaan kokoontuvat
ylistämään, palvomaan ja kuulemaan Sanaani. Tämä on sukupolvi, jossa
kansojen paljoudet tulevat Kristuksen luo – se on aivan ovella.
Leevin poikien puhdistaminen
Mutta ennen kuin nämä voivat tapahtua, Minun täytyy tulla huoneeseeni
ja puhdistaa palvelijani. Minun täytyy vapauttaa Leevin pojat ja pestä heidät
valkoisemmaksi kuin mikään saippua maan päällä voi pestä, niin että he
uhraavat totisia uhreja vanhurskaudessa ja pyhyydessä. Minun on pestävä
heidän silmänsä kilpailusta, heidän sydämensä ahneudesta ja heidän mielensä
laskemasta numeroita. Päivä tulee, jolloin joukot tulevat olemaan niin suuret
ja ihmiset niin monet, että palvelijoideni sydämet sulavat heidän katuessaan
päiviä, jotka he viettivät ahneudessa, kilpailuhengessä ja masennuksessa
ja luullessaan etteivät he voineet tehdä mitään, koska eivät tehneet yhtä
paljon kuin joku toinen.
Päivä tulee, jolloin palvelijani painavat päänsä häpeissään ja sanovat
”Jospa olisimme uskoneet – jospa olisimme uskoneet profeettoja – olisimmepa
uskoneet pyhiä kirjoituksia Olisimmepa uskoneet Pyhää Henkeä, joka jatkuvasti
puhui keskellämme suurista asioista, silloin emme olisi epäilleet, emmekä
vaeltaneet masennuksessa. Emme olisi eläneet itsesäälissä tai hulluudessamme
vertailleet toisiamme, sanoen tämä on suuri ja tuo on vähäisin.”
Tulen näyttämölle näinä päivinä ja vuosina puhdistamaan kaikki, että
olisitte yhtä. Puhutte yhteydestä – Minä tulen tekemään sen todeksi!
Laulatte kirkkaudesta – tulette näkemään sen vihdoin! Rukoilette herätystä
– se tulee teille! ja paljon suurempana kuin koskaan uskoitte. Sillä Minä
olen se, joka on kykenevä tekemään paljon enemmän kuin voitte pyytää
tai ajatella.
Puhdistakaa pöydät
Pyydän teitä jälleen, poikani ja tyttäreni, puhdistamaan pöydät. Korjatkaa
pois astianne. Ottakaa pois hopeakalunne. Korjatkaa pois aterianne.
Viekää pois kaikki, mitä olette asettaneet eteenne ja sanokaa: ”Isä, kata
meille pöytä. Kata meille pöytä näinä päivinä, sillä me emme osaa valmistaa
itsellemme.”
Lähetän Henkeni yllenne. Lähetän tuoreen voitelun teille. Voiteluni alkaa
lisääntyä, ja jatkaa lisääntymistään. Valkeus tulee kirkkaammaksi ja
kirkkaammaksi, sitä mukaa kuin voiteluni lisääntyy enemmän ja enemmän.
Teidän silmänne avataan, jotka olette olleet marssimassa tietä Harmageddonille.
Teitä ravistellaan väkevästi ja teidät muutetaan. Teidät siirretään
Harmageddonin tieltä vakaasti tielle Siioniin. Tulette näkemään Kuninkaan
valtaistuimellaan. Alatte juosta ja hyppiä muurien yli. Heitätte Saulin
varusteet pois ja otatte Daavidin lingon ja kivet. Juoksette jättiläistä
vastaan ja se kaatuu. Sillä Minä olen Herra, enkä Minä muutu.
Olette vaeltaneet ammattimaisissa palvelutehtävissänne ja
ammattimaisissa ohjelmissanne. Olette osallistuneet seminaareihinne ja
kuulleet mitä innostavimpia opettajia. Olette matkineet menestystä, kun
olette nähneet sitä muissa paikoissa. Mutta Minä olen valmis vuodattamaan
Henkeni – kyllä, kaiken lihan ylle.
Taivaat on avattu
Katsokaa valitsemiani opetuslapsia: katsokaa Matteusta ja Markusta.
Huomatkaa Pietari ja Johannes. Katsokaa niitä, jotka olivat koolla
helluntaina. Katsokaa heidän elämäänsä, heidän heikkouksiaan, ja kuinka he
pettyivät, kun asiat eivät menneet heidän odottamallaan tavalla. Mutta kun
Helluntai oli täysin tullut, he olivat yhdessä paikassa ja yksimieliset ja taivaat
avattiin. Kansani, koskaan eivät taivaat ole olleet enemmän avoinna kuin
teidän sukupolvenne aikana tänä päivänä. Avatkaa silmänne ja nähkää
kirkkauteni; kun katsotte Minuun ei välillämme ole mitään. Amen, ja amen,
ja amen; olkoon se totisesti niin. Toteutukoon Sanani tässä sukupolvessa.
Lisääntyvä voiteluni tulee yllenne, ei vuodesta vuoteen, vaan viikosta
viikkoon. Sunnuntaista sunnuntaihin voitelu lisääntyy, ja niin kuin oli helluntaina
kuullaan valtava tuulen humina tulevan taivaasta. Olette kuulleet Hengen
tuulesta Indonesiassa, Afrikassa, Walesissä, ja Azusa-kadulla. Oi kansani,
Minä olen Jumala, enkä muutu. Annan tuuleni puhaltaa jälleen – ja se tulee
puhaltamaan läpi koko maailman.
Herätys on käsillä
Älkää istuko tukehtumassa maan kolkassanne. Älkää seisoko itkien
pimenevissä nurkissanne. Älkää perääntykö peloissanne sanoen: ”Loppu
on lähellä.” Sillä Minä sanon teille, että herätys on lähellä. Uuden herätyksen
alku on käsillä.
Eikö ollut niin, että miehet, jotka olivat yläsalissa sinä päivänä, jolloin väkevä
Hengen tuulispää tuli, olivat ne samat miehet, jotka aiemmin olivat ajatelleet,
että tämän maailmanajan loppu oli tullut, olihan Kristus tullut lihassa maan
päälle. Eivätkö nämä miehet odottaneet Jeesuksen ratsastavan Roomaan
ja kaatavan keisarin? Mutta Minä sanon, Hän ei ratsastanut Roomaan; Hän
ratsasti helvetin porteille ja Hän voitti paholaisen. Hänen joukkonsa marssivat,
mutta eivät maan mullan päällä; ne marssivat taivaallisessa taistelussa; ne
voittivat vallat ja voimat ja saattoivat ne julkisen häpeän alaisiksi. Ettekö te
ole niitä, jotka ovat odottaneet tämän maailman järjestyksen katoavan
minä päivänä tahansa ja Jeesuksen palaavan pilvissä? Mutta ennen kuin
Hän tulee, täytyy tulla Hengen vuodatuksen ja virvoituksen kaiken lihan
päälle. Ennen kuin Hän tulee, kaikki profeettojen puhumat asiat ovat
täysin toteutuneet.
Vastustus vapisee
Minä sanon, kansani, olen valmis. Nyt on aika; uusi täyttymyksen aalto
on tulossa maan päälle. Tuuli puhaltaa jälleen. Uskonnollisuuden muurit
kaatuvat; katot putoavat kaikkialla maassa. Ettekö näe uskonnollisen
maailman hierarkian nousevan ja jäykistävän niskansa, lähettävän joukkonsa
ja sanovan: ”Emme päästä tätä tuulta sisään?” Oi, kansani,
naurakaa kanssani. Tanssikaa ja laulakaa kanssani. Sillä tänä päivänä
näette, että saan organisoituneen vastustuksen vapisemaan.
Sinä sanot: ”Herra, minua on lyöty. Katso näitä haavoja käsissäni;
ystäväni uskonnollisissa organisaatioissa tekivät ne.” Ja Minä sanon ”Minä
revin katot pois heidän Tuuleni kaataa heidän seinänsä – ovet ovat joka
tapauksessa liian pienet. Siirtäkää ne kaikki tieltäni.
Henkeni on herättämässä
Henkeni on herättämässä, kutsumassa, sytyttämässä. Sanot ”Kyllä
tunnen sen. Olen heräämässä. ”Mutta sanon, että et ainoastaan sinä ole
heräämässä, vaan miljoonat maan päällä, he ovat ahdistuneet ja levottomat.
Maan asukkaiden suuren joukon sisimmästä kuuluu huuto: ”Auta meitä.
Auta meitä. Oi Jumala, auta meitä.”
Ja Minä autan. Teen Henkeni tunnetuksi, vaikka ihmiset ovat yrittäneet
sulkea Henkeni kaiken organisoituneen uskonnon ulkopuolelle. Henkeni on
herännyt. Henkeni liikkuu. Isä on säätänyt niin. Poika on päättänyt niin.
Eikä ihminen voi enää vastustaa sitä. Henkeni pyyhkii yli maan –
kuin hyökyaalto.
Puhdistajana
Avatkaa sydämenne, kansani. Rohkaistukaa. Rukouksiinne on vastattu.
Jumalanne tulee vahvoin käsin. Hän tulee temppeliinsä äkisti, ja Hän istuu
puhdistamaan kullan ja hopean. Hän poistaa tinan ja kuonan, ja Hän saa
esiin puhtaan kullan ja puhtaan hopean. Tuon esiin Leevin pojat ja he istuvat
valtaistuimille kanssani ja heillä on kultaiset ja hopeiset kruunut ja heidän
yllään on Melkisedekin pappeuden viitat.
Näinä päivinä Henkeni saapuu jälleen seurakuntiin, jotka ovat sulkeneet
ovensa Minulta ja voitan ihmisjärjestyksen. Sillä on kirjoitettu, että
ihmisjärjestys laitetaan pois ja sijaan tulee uusi järjestys. Kun ensimmäisellä
sijalla seisova ihminen – paikallani seisonut ja oman tahtonsa mukaan tehnyt
on siirretty sivuun – silloin otan Itse paikkani.
Minä seison muurin aukossa
Olen etsinyt miestä, kansani, joka seisoisi muurina aukossa ja tekisi suojan
Ja olen löytänyt organisoidun uskonnon pelaavan pelejään, suorittavan
ohjelmiaan, pröystäilevän varoillaan, ja iloiten numeroistaan. Mutta tänä uutena
päivänä Minä aion seisoa muurin aukossa ja Minä itse, teen suojan. Ja sairaat
parannetaan, rammat vapautetaan, ja epäröivät ja haavoitetut palautetaan
ennalleen. Sillä suuret joukot ovat tulleet ja seisoneet Herran huoneen ovella
mutta he eivät ole löytäneet esirukoilijoita. He ovat löytäneet tervetulo-
toimikunnat, sunnuntaisaarnat ja asetetun miehen paikallaan. Mutta he eivät
ole löytäneet Jumalaa paikallaan.
Siirtykää pois tieltäni
Päivä on tullut, kansani, jolloin pyydän teitä: siirtykää pois tieltä ja antakaa
Minun ottaa paikkani. Minä olen esirukoilija. Minä olen ovi. Voitte sulkea
palvelutehtävienne ovet; Minä avaan Henkeni palvelutehtävän oven.
Ei ihmisten enää tarvitse käydä sisään ja ulos kohdatakseen vain teidän
tervehdyksenne, he käyvät sisään ja ulos ja kohtaavat Pyhän Henkeni ja
voimani.Sillä Minä tulen. Kyllä, Minä tulen, niin kuin Minusta on
kirjoitettu Kirjassa – Minä tulen tekemään Sinun tahtosi, Oi Jumala.
Kansani, olette tulleet huoneeseeni ja olette kokoontuneet Nimessäni;
olette tehneet parhaanne. Mutta se ei ole riittänyt täyttämään ihmisten
tarpeita ja te tiedätte sen. Niin olette huutaneet Jumalaa näyttämään
teille mitä tehdä.
Mitä teidän tulee tehdä
Kansani, tämä on se, mitä teidän tulee tehdä: Ylistäkää Minua. Ylistäkää
Minua. Ylistäkää Minua. Ylistäkää Minua. Ylistäkää Minua, kun tulette sisään,k
kun istuudutte, kun nousette, ja otatte uhrit. Ylistäkää Minua kun saarnaatte
saarnojanne, kun annatte alttarikutsunne, ja kun kokoonnutte alttarille
rukoilemaan. Ylistäkää Minua, kun menette ulos ja kun tulette sisään.
Ylistäkää Minua. Ylistäkää Minua. Ylistäkää Minua. Ja ylistäkää edelleen.
Sillä kun ylistätte Minua, kansani, teette tilaa sille, että Jeesus
voi tulla oveksi elämäänne, palvelutehtäviinne ja seurakuntiinne.
Oi teitä, jotka vapisette Herran sanan edessä, joka tulee teille näinä
päivinä, iloitkaa ja riemuitkaa Siionissa. Teidän murheenne päivät muuttuvat
iloksi, teidän vastustuksenne päivät muuttuvatsuostumiseksi, sillä Minä en
ole tuleva pilkatuksi.
On profeettoja, jotka menevät Minun nimessäni, mutta joita Minä en ole
lähettänyt; Katsokaa maailman pahuutta. Katsokaa pahuutta seurakunnassa
Pahuuden takia Jumala lähettää pian rangaistuksen tämän maailman ylle.”
Mutta Minä sanon, että en ole lähettänyt noita profeettoja, pyydän heitä
panemaan kätensä suulleen ja häpeämään.
Mitä kutsun esiin näinä päivinä
En kutsu rangaistusta näinä päivinä; kutsun esiin Hengen vuodatuksen. En etsi
rangaistuksen asetta; etsin esirukoilijaa, joka asettuu muurin aukkoon ja antaa
suojan. Ja olen sanonut, että siellä missä ei ole ketään, Minä itse olen
esirukoilija. Vyötän itseni omalla vanhurskaudellani, ja pelastan omalla
oikealla kädelläni: Menkää ja seisokaa muurin aukossa ja sanokaa: ”Herra
Jeesus tulee. Tervehtikää kaikki Kuningas Jeesusta, sillä Hän tulee ja Hänen
palkkansa on Hänen kanssaan.”
Oi, tytär Siion, nouse tuhkasta ja kaunista itsesi. Ravistele itsesi vapaaksi
ja katkaise kahleet kaulastasi. Katso ympärillesi ja näe – se on Jeesus!
Hän tulee ylistyksessä. Hän tulee voitelussa.
Palvelijat ja paimenet
Oi palvelijani, oi paimeneni, menkää huoneisiinne ja rukouskammioihinne.
Sulkekaa ovet; paastotkaa, rukoilkaa ja etsikää Kasvojani.
Mielenne on täyttynyt niin tämän maailman filosofioilla, että teissä
vaikuttaa enemmän ihmisjärkeily kuin ymmärrättekään.
Menkää rukouskammioihinne ja avatkaa henkenne ylhäältä tulevalle
viisaudelle. Sillä ei ole väliä, kuinka vaimonne näkee asian, tai joku
toinen seurakunnassa, tai kuinka johtokunta, vanhemmisto tai profeetta
näkee asian. Kysymys on siitä, kuinka sinä näet Minut. Millaisena sinä
näet Minut kun katsot ylöskasvoihini ja katselet kirkkauttani ja voimaani.
Älä saarnaa enää, ennen kuin olet nähnyt Kasvoni, sillä silloin
sinä puhut Minun armostani, puhut Minun Sanaani, ja olet Minun suunani.
Silloin Minun miekkani käy esiin ja ihmeitä tapahtuu.Voimattomuus
Maassa kuuluu itku, ihmisten lasten joukossa valitus ja monien sielujen
huuto: ”Missä ovat ihmeet? Missä on voima? Miksi palvelutyössäni eivät
näy ihmeet ja merkit?” Minä vastaan sinulle ja sanon, kansani: ”Sinä päivänä
kun näette minun Kasvoni, näette Minun ihmeeni.”
Olette oikeuttaneet voimattomuutenne elämässänne ja järkeilleet sen pois.
Olette sanoneet: ”En ole kutsuttu tekemään niitä.” Jotkut teistä olette
astuneet sivuun kutsusta ja voitelusta ja teistä on tullut ohjelmien
toimittajia. Ja te olette hyviä hallitsemaan niitä ja saatte paljon aikaankin
koska voitte motivoida ja hallita ihmisiä. Mutta Minä sanon
”Ette voi poistaa syöpää. Ette voita huumeriippuvuutta.
Ette voi kohdata paikkakunnallanne olevaa taistelua, koska
ette ole nähneet Kasvojani pitkään aikaan. Olette unohtaneet
Minun armoni voiman.”
Missä tulette olemaan?
Kutsu käy läpi Siionin: Kutsukaa koolle pyhä kokous. Kootkaa ihmiset.
Tulkoot papit ja vanhimmat; vanhukset ja nuorukaiset, tulkoot vastavihityt
kammioistaan, tulkoot äidit pienokaistensa kanssa. Tulkoot kaikki ja itkekööt
eteisen ja alttarin välillä ja sanokoot: ”Oi, Jumala, näytä Itsesi meille jälleen.”
Sinä sanot: ”Mutta Herra, sanoit tekeväsi sen joka tapauksessa”. Mutta
Minä sanon sinulle, ”Niille, jotka tietävät mikä on oikein, mutta eivät tee,
se on synniksi. Ne, jotka eivät tunne tietä – he löytävät sen, koska teen
sen joka tapauksessa.” Mutta te, jotka tiedätte tien, mutta ette kulje sitä,
missä te tulette olemaan?”
Menen teidän edellänne
Enkö sanonut opetuslapsilleni ”Minä menen teidän edellänne Galileaan,
tapaan teidät siellä”? Niin myös sanon teille tänä päivänä: Minä menen
teidän edellänne rukouskammioon tapaan teidät siellä. Minä olen Esirukoilija
– se suuri Esirukoilija, ja Minä olen jo rukouskammiossa rukoillen tämän
sukupolven puolesta, ettei se kääntyisi helvettiin vaan kääntyisi Herran
puoleen. Menkää rukouskammioihinne, kansani, sillä Minä varmasti
tapaan teidät siellä.Sillä tänä päivänä, kansani, esirukoilijat seisovat
ylistäjien rinnalla. Palvelijani rukoilevat enemmän kuin he saarnaavat, ja he
ylistävät enemmän kuin he julistavat. Kuolet sille, että elät saarnataksesi ja
elät rukoillaksesi ja ylistääksesi. Silloin julistuksesi tulee kuuliaiseksi Minulle,
eikä täyttääkseen omia tarkoituksiasi.
Ilmaise Minut
Vuodatan voitelun yllenne ilmaistaksenne Karitsan, en saarnataksenne
saarnojanne. Vuodatan voitelun yllenne tuodaksenne esiin kirkkauteni, en
tuodaksenne esiin oppejanne. Olette tehneet opeistanne pääasian
ja olen mustasukkainen opeillenne. Olette saaneet ihmiset tietämään,
mihin uskotte, mutta ette ole saaneet heitä tuntemaan Minua.
ulkaa luokseni nyt rukouskammioihinne ja Minä käännän tämän ylösalaisin.
Käännän elämänne ylösalaisin. Käännän seurakuntanne ylösalaisin.
Tuon sisään ne, jotka ovat ulkona, ja siirrän ulos, ne jotka ovat sisällä ja
jotka ovat vanginneet teidät, ja vapautan teidät – silloin te vapautatte Minut.
Suurempi palvelutehtävä
On olemassa suurempi palvelutehtävä, jonka haluan tehdä elämänne
kautta. Palvelutehtävänne ei ole ohi, vaan vasta alkamassa. Monet teistä
olette olleet niin suurissa koetuksissa, että ette tiedä mitä tehdä. Mutta
tämä on siksi, että olen tuomassa teitä paikkaan, jossa voitte tulla läpi
ainoastaan Minun kädestäni tulevalla tuoreella voitelulla – ja se voitelu on
tulossa.
Siksi, ottakaa kannet pois astioistanne. Ottakaa korkit pois pulloistanne.
Kääntäkää ne ylös Minua kohti, sillä vuodatan niihin tuoretta öljyä. Ja kun
menette huoneeseeni ylistämään Minua, älkää katsoko kelloa tai niitä, jotka
ovat esiintymislavalla; katsokaa Jeesuksen Kasvoja taivaallisissa, kuunnellen
mitä ehkä tapahtuu – ei, mitä tapahtuu ympärillänne häiritäkseen teitä –
mutta kuunnellen Henkeä, kuulkaa Hänen ääntään joka sanoo teille ”Tule
vähän korkeammalle. Nouse tänne.”
Sillä monet ihmiset ovat lihallisessa tilassa, niin kuin ne seitsemän
seurakuntaa Ilmestyskirjassa, ja taistelevat asioita lihan voimalla. Ja heille
kaikille Minä sanon ”Teidän heikkoutenne, teidän vikanne, teidän luopumuksenne,
teidän katkeruutenne – näistä Minä olen teitä vastaan.”
Mutta on ihmisiä, jotka ovat taivaallisissa; heidät löydetään rukouskammioista;
heidät löydetään ylistyksen porteista. He ovat kerääntyneet Jumalan
valtaistuimen eteen ja he ylistävät Karitsaa öin ja päivin. Näistä ihmisistä
sanotaan: ”Heissä ei ole löydetty mitään syytä.”
Tulkaa Hengen ulottuvuuteen
Kutsun tämän sukupolven seurakuntaa nousemaan ylös Hengen
ulottuvuuteen. Sillä se seurakunta, joka tulee menemään ja korjaamaan sadon,
on seurakunta ilman virhettä. Sato on kypsä, mutta työmiehet ovat vähissä.
Sato on vaalentunut, mutta kansani, työmiehet ovat uupuneet kilpailun,
ahneuden, pelkojen ja lihallisen luontonsa vuoksi, joka pitää kiinni tämän
ajan papiston sieluista. Siksi tulen uudella voimalla ja vuodatan Henkeni
poikieni ja tyttärieni ylle. Muutan tämän sukupolven lihalliset palvelijat
yliluonnollisiksi palvelijoiksi, jotka toimivat Pyhän Hengen käden
vaikutuksesta.
Hengen tuuli puhaltaa jälleen, Hän puhaltaa alas lihallisen järkeilyn muurit.
Ääni, joka puhuu itsestään, vaikenee, ja ääni, joka puhuu Hengen