Suomen presidentin valinnassa vaalin ensimmäisen kierroksen tulokset osoittivat selvääkin selvemmin, kuinka meidän on joka tilanteessa kysyttävä Jumalalta ohjeita toimintaamme.
Daavid kysyi aina Jumalalta ohjeita saadakseen voiton taistelussa vihollista vastaan. Olemmekohan me uskovat edes ymmärtäneet sitä tosiseikkaa, että olemme taistelussa saatanaa ja sen henkivaltoja vastaan elämässämme täällä maan päällä? Ja että tässä taistelussa emme voi luottaa omaan ymmärrykseemme, vaan meidän on turvattava Hänen neuvoonsa. Tämä on tietenkin mahdollista Hänen Pyhän Henkensä kautta, joka meissä asuu ollen Auttajamme ja Puolustajamme. Jo Hänen nimensä osoittaa meille Hänen tarkoituksensa elämässämme maan päällä. Hänet on annettu meitä auttamaan ja puolustamaan, koska emme voi ilman Jumalan apua tietää miten toimia saadaksemme voiton ovelasta vihollisestamme taisteluissa. Mitä lähemmäs kaiken loppua tulemme, sitä enemmän tarvitsemme Jumalan apua. Koko maailma on joutumassa yhä enemmän maailman ruhtinaan, eli sielunvihollisen valtaan, edeten aina Antikristuksen hallintoon asti. Jo nyt monet valtiomiehet puhuvat avoimesti globaalista hallinnosta tai uudesta maailmanjärjestyksestä. Maapallon siemenvilja, öljy, vesi ja rahavarat ovat keskittymässä vain muutamien omistajien käsiin ja päätyvät lopulta kaikki antikristillisen maailmanhallinnon aseiksi hallita kaikkia ihmisiä maapallolla. Meidän uskovien tehtävä on vastustaa Pyhän Hengen avulla, Hänen voimassaan ja neuvossaan tätä kehitystä niin pitkälle kuin mahdollista. Meidän on seisottava varmoina vastustusasemissamme, ja lopulta osoitettava puolemme jäämällä pois kaikesta normaalista yhteiskunnallisesta toiminnasta jopa ostamisesta ja myymisestä, koska emme halua kumartaa saatanaa hänen antikristuksen persoonassaan, emmekä ottaa hänen merkkiään käteemme tai otsaamme. Meidän on siis nyt jo ymmärrettävä taistelumme maailman henkeä vastaan!
Presidentin tehtävänä on pääosin ulkopolitiikka sekä sisäpolitiikassa mahdollisuus vaikuttaa sekä päättäjiin että kansaan omilla kannaotoillaan ja esimerkillään. Ulkopolitiikassa merkittäviä kannanottoja tällä hetkellä ovat globalisoituminen ja Israelin vastaisuus. Sisäpolitiikan ja kansaan vaikuttamisen lisäksi parisuhde saman sukupuoleen kuuluvan kanssa vaikuttavat Suomi-kuvaan maailmanlaajuisesti. Nyt meillä on kaksi ehdokasta Suomen presidentiksi, joista jompi kumpi valitaan. Molemmat kannattavat globalisoitumista ja EU:n yhteyttä, mikä tietysti on ihan odotettavaakin tänä aikana. Voi olla, että ainoastaan uudestisyntyneet uskovat kohta enää ymmärtävät mistä todellisuudessa on kysymys yhä suurempiin yksiköihin menemisestä kaikessa mahdollisessa toiminnassa: kaiken hallintavaltaa ajetaan yksiin käsiin. Lisäksi kumpikaan ei ole Israel-ystävä siinä määrin, että voisimme luottaa heidän pysyvän uskollisena Jumalan valitulle kansalle valinnoissa, jotka tulevat koskemaan jokaista kansakuntaa maan päällä koskien niiden suhdetta Israeliin. Tosin tämänkin asian merkityksen ymmärtänevät pian ainoastaan uskovat. Pahinta kuitenkin on, että meillä kaikista ehdolla olleista kahdeksasta ehdokkaasta on jäljellä juuri se yksi ainoa, joka on parisuhteessa samaa sukupuolta olevan henkilön kanssa, minkä Jumala selvästi sanassaan tuomitsee.
Miten uskovat äänestivät ensimmäisellä, erittäin merkittävällä kierroksella? Todennäköisesti kristillisdemokraattien ehdokasta sekä mahdollisesti jotakuta toista, jonka arvelevat olevan uudestisyntynyt uskova. Seurasimmeko kuinka tilanne kehittyi gallupien mukaan ja mikä se oli juuri vaalipäivää ennen? Jeesus sanoi, että meidän tulee valvoa. Se tarkoittaa hereillä oloa suhteessa siihen, mitä tapahtuu. Meidän on seurattava mitä ympärillämme tapahtuu. Mitä vihollinen on tekemässä. Paavali sanoi, että sielunvihollisen juonet eivät ole meille tuntemattomat. Se tarkoittaa, että meidän on seurattava mitä sillä on tekeillä. Sielunvihollinen on johdonmukaisesti valmistanut kansaamme ottamaan vastaan Jumalan kieltämiä asioita, kuten seksuaalinen suhde samaa sukupuolta olevan kanssa. Se on nostattanut kapinamieltä vanhoja arvoja kohtaan ja käyttää hyväkseen kaiken mahdollisen edetessään tarkoituksissaan. Oli arvattavissa, että se nostatti määrätietoisesti ehdokasta, jonka kautta saisi kyseistä asiaa vielä enemmän hyväksytyksi kansassamme. Valitettavasti näin juuri pääsi tapahtumaan ja yhä suurempi ovi avautui sen tarkoituksille. Sielunvihollinen pyrkii tekemään Jumalan kieltämiä asioita yleisesti hyväksytyiksi tuomalla niitä näkyviin sitä mukaa, kuin ne saavat hyväksyntää, lopulta niistä tulee yleisesti hyväksyttyjä ja niitä, jotka pysyvät uskollisina Jumalan Sanan ilmoitukselle, kutsutaan suvaitsemattomiksi.
Kun valvomme ja seuraamme tilanteita Jumalan antamalla viisaudella ja kysymme Häneltä neuvoa, voimme toimia Hänen tahtonsa tapahtumiseksi. Kun vaalia edeltävänä päivänä näimme, että valinta Niinistön lisäksi toiselle kierrokselle pääsevästä ehdokkaasta oli muodostumassa Haaviston ja Väyrysen väliseksi kilpailuksi, olisi jokaisen uskovan tullut antaa äänensä ilman muuta Väyryselle, estääksemme Haaviston pääsyn toiselle kierrokselle. Väyrynen on Jumalan mukaisessa avioliitossa, hän on EU:n liittovaltiomuotoa vastaan ja edustaa muutoinkin kristillisiä arvoja. Ensimmäisen kierroksen vaalissa oli selvä Jumalan ja sielunvihollisen välinen taistelutilanne nähtävänä; olimmeko valveilla ja näimmekö sen? Valitettavasti emme. Vaan pysyimme uskollisena omille mielipiteillemme, puolueelle, yleisille kristillisille näkemyksille, omalle sydämellemme jne, sen sijaan, että olisimme todella etsineet Jumalan tahtoa avoimesti Hänelle antautuneena tuossa tilanteessa.
Juuri katselin Pekka Haaviston haastattelua tv:stä; hän puhuu uuden Suomen luomisesta. Mitä vikaa on vanhassa Suomessa? Se on kunniallinen maa, jota on arvostettu maailmalla juuri kunniallisuutensa vuoksi. Me emme todellakaan tarvitse muutosta, kuten monet muut kansat ehkä tarvitsevat. Me tarvitsemme sitä, että edelleen pystyisimme pitämään kiinni siitä kunniasta, jota olemme edustaneet olemalla kuuliaisia Jumalan sanalle.
Tämän artikkelin aihe on Pyhän Hengen ilmoitusta. Aseta kirjanmerkki
kestolinkki.Kommentit ja paluuviitteet ovat poissa käytöstä.
SUOMEN PRESIDENTIN VAALIEN ENSIMMÄINEN KIERROS