Pohjoismaat

Näky Suomen valmistamisesta herätykselle, profeetallinen esirukous

Herra puhui vuonna 1998 Jumalan armeijan nostamisesta Suomessa. Esimerkiksi tuli ottaa Daavidin sukua oleva kuningas Joosafat, joka varusti Juudan kaupungit sotavoimalla (II Aikakirja 17. luku).  Lisäksi hän lähetti 5 ylintä virkamiestään opettamaan kaupunkeihin yhdeksän papin kanssa. Samoin meidän tuli varustaa kaupunkimme Jumalan sotavoimalla, rukousarmeijalla. Herra tulee myös asettamaan seurakunnalle läpi Suomen, kaikkiin kaupunkeihin, Hänen Kristuksen seurakunnalle lahjaksi antamansa viisi virkaa; opettajat, paimenet, evankelistat, profeetat ja apostolit, valmistamaan Kristuksen ruumis valmiiksi palveluksen työhön. Yhdeksän pappia ovat vertauskuva yhdeksästä armolahjasta, jotka Raamattu luettelee.

Tämä kuvaa sitä, että nämä viisi virkamiestä,  samoin kuin koko Kristuksen ruumis toimii Pyhän Hengen armoituksessa ja voitelussa, Hänen lahjoillaan varustettuna. Näin Suomi tullaan valmistamaan herätykselle. Näitä paikkakuntakohtaisia rukousryhmiä alettiin perustaa vuoden 2000 tienoilla ja lokakuussa 2008 Kansan Raamattuseuran järjestämässä Kristus-päivässä näky sai täyttymyksensä, kun Suomen jokaiseen kuntaan perustettiin rukousryhmä. Rukousryhmät koostuvat eri kirkkokuntiin ja seurakuntiin kuuluvista uskovista samalla paikkakunnalla. Ne kokoontuvat viikottain rukoilemaan paikkakuntansa puolesta ja valmistavat sitä herätykseen.

Herra on puhunut myös rukouskeskusten perustamisesta kaikkialle Suomeen.  Olen merkinnyt näkyyn kymmenen rukouskeskusta, joista muutama toimii jo ja usella henkilöllä on näky aloittaa rukouskeskus.

Näky Suomen rukousverkostosta rukouskeskuksineen

Näky Suomen rukousverkostosta rukouskeskuksineen

Herra on näyttänyt, että myös muiden Pohjoismaiden tulee perustaa paikkakuntakohtainen rukousverkosto

Deborah-niminen profeetta Pohjois-Irlannissa, Bangorin kaupungissa, on nähnyt Suomen kutsumassa pohjoisia kansoja sekä Euroopan kansoja nostamaan rukousarmeija maissaan. Hän on piirtänyt alla olevan näyn, jossa Suomi-neito puhaltaa pasuunaan ja kutsuu kansoja paikkakuntakohtaiseen esirukoukseen ja valmistamaan maansa herätykseen.

Suomi-neito puhaltamassa pasuunaan ja herättämässä paikkakuntakohtaiseen esirukoukseen

Suomi-neito puhaltamassa pasuunaan ja herättämässä paikkakuntakohtaiseen esirukoukseen

Herra on kokoamassa rukousryhmiä Pohjoismaiden kaupunkeihin ja kyliin. Uskon, että Jumala on nostamassa näitä viittä pohjoista ristilippumaata kirkastamaan Jeesuksen Kristuksen ristin voittoa lopun aikana rohkaisuksi koko Euroopalle.

Pohjoismaat

Pohjoismaat

RUOTSI

Alla on Ruotsin kartta, johon on merkitty näky Ruotsin varustamisesta paikkakuntakohtaisilla rukousryhmillä.
Rukoillaan, että Herra nostaa joka paikkakunnalta valitsemansa henkilön, usein profeetallisessa tai apostolisessa kutsussa, puhaltamaan pasuunaan ja kutsumaan uskovia yli srk-rajojen yhteen rukoilemaan paikkakuntansa puolesta. Myös paimenet yhdessä profeetallisessa tai apostolisessa kutsussa palvelevien kanssa voivat kutsua koolle kaupungin uskovat yhteiseen rukouskokoukseen, joka voi tulla koolle vaikkapa kerran kuukaudessa, rukoilemaan kaupungin puolesta. Paimen voi tietenkin omassa seurakunnassaan antaa esim. rukoustyöstä vastuussa olevalle henkilölle tehtäväksi kutsua koolle rukousryhmä rukoilemaan paikkakunnan puolesta. Kaupunkirukousryhmiä voi siis olla useita ja erilaisia rukoilemassa kaupunkinsa puolesta.

Ruotsin kartta

Ruotsin kartta

NORJA

Alla Norjan kartta, johon on piirretty sama näky paikkakuntakohtaisine rukousryhmineen ja rukouskeskuksineen. Rukoillaan, että myös Norjassa Herra herättää pasuunan puhaltajat joka kaupunkiin ja kylään kutsumaan esirukoilijoita yhteen etsimään Herraa paikkakuntansa puolesta. Ja että ne, joille Herra on antanut näyn rukouskeskuksen perustamisesta, ryhtyisivät rohkeasti toimeen. Esirukouksella valmistamme maitamme Herran kutsuun ja herätykseen.

norway 500 pikselin kartta

TANSKA

Myös Tanskan uskovat Herra haluaa herättää taisteluun paikkakuntiensa puolesta. Jumala lupaa Sanassaan II Aikakirja 7:14 “jos minun kansani, joka on otettu minun nimiini, nöyrtyy, ja he rukoilevat ja etsivät minun kasvojani ja palajavat pahoilta teiltänsä, niin minä kuulen taivaasta ja annan anteeksi heidän syntinsä ja teen heidän maansa jälleen terveeksi.” Rukoillaan, että uskonsisaremme ja -veljemme Tanskassa kokoontuvat yhdessä rukoilemaan kaupunkiensa ja kyliensä puolesta. Näin koko maa tulee valmistetuksi Herralle!

Tanskan kartta

Tanskan kartta

ISLANTI

Jumala katsoo myös Islantiin ja kutsunut sieltä veljiä ja sisaria rukoilemaan kotipaikkakuntiensa puolesta. Islannissakin on puhallettava pasuunaan ja koottava uskovat yhteen taistelemaan kaupunkiensa ja kyliensä puolesta, jotta ne tuntisivat etsikkoaikansa ja tulisivat valmistetuiksi herätykselle.

Islannin kartta

Islannin kartta

HERRAN HUONEEN PUHDISTAMINEN POHJOISMAISSA

Erityisesti minua on puhutellut Luukkaan evankeliumin kertomus Jeesuksesta, kun Hän itki Jerusalemia, koska se ei tuntenut etsikkoaikaansa. Tämän jälkeen Hän meni pyhäkköön ja kaatoi sieltä kiivastuneena kaupustelijoiden pöydät ja nuhteli sitä sanoen: Kirjoitettu on ” Minun huoneeni on oleva rukoushuone”, mutta te olette tehneet siitä ryövärien luolan (Luuk. 19:41-46). Ajattelen tästä, että kaupunki ei tuntenut etsikkoaikaansa, koska seurakunta ei rukoillut. Esirukouksella voimme herättää kaupungin kuulemaan ja näkemään Jumalan kutsun.

Jeesus puhdistamassa temppeliä

Jeesus puhdistaa temppelin rukoushuoneeksi

Uskon, että Jumala haluaa puhdistaa Pohjoismaiden seurakunnat kaikesta turhasta ja kutsuu niitä rukoilemaan paikkakuntiensa puolesta!